perjantai 19. heinäkuuta 2024

Uudempaa ja vähän vanhempaa unboxingia.

 Pieni postingi perjantain kunniaks?

Viikko mateli ja yksi viidestä postin tälle viikolle lupaamasta paketista saapui onnistuneesti perille. 
Onneksi tää on kummiskin oikein hyvä paketti unboxaa viikonlopun alkamisen kunniaksi.



Isa oli tosi kiltti ja nappaili mulle Partaselta sitä hyvää.


Tää paketointi ei onneks niin mega hullu etten raaskis avata.
Jos noi tavarat ois sijotettuna alas tilanne olis ihan toinen.


Näiden kanssa tuli myös Kuopijjosta vähän Pullipeillekkin hyvää. 
Nää pelaa nyt isossa roolissa mun motivaation elvyyttämisessä pullippien suhteen.
Varsinkin toi vihreä huivi on ISO!! En malta venaa, että pääsen tekemään jonkun asun siitä.


JA tämä punainen mekko oli kuin TEHTY Cherrylle, joten hän sai sen heti ylleen.




Nää tähän settiin valitut hahmot ihan todella hyvät mun mielestä! 
En oikeastaan osaa edes nimetä lempparia näistä, kun kaikki on niin suloisia.


Sylvanioiden tavarat aina ollut tosi hyviä, mut musta tuntuu et viime seteissä on aidon oikeesti laitettu paljo ajatusta siihen mitä laitetaan setteihin mukaan. Varsinkin ton herätyskellon yksityiskohdat mega söpöjä!


Vadelma jotenkin jakaa täysin saman energian Sylvanian Familiessien kanssa, ehkä sen takia oli pakko pitää hänet läsnä näitä avatessa.


Samikset.


Huoh tää lammas vaan niin hyvä...


Vadelma samaa mieltä.



Ja tässä vielä kaikki hahmot ja tavarat yhdessä mitä tässä setissä tuli!
Vaikka nää setit ei mistään halvimmasta päästä, niin se serotoniini mitä nää pienet literally säteilee on joka euron arvoinen, jos multa kysytään.


Tämä ei suinkaan ole ainoa mun viimeaikainen sf hankinta, vaan viime viikonloppuna rovaniemeltä mukaan tarttui myös tämä nursery friends-setti. Tämän mä kummiskin päätin pitää avaamattomana... ainakin siihen asti, että saan ostettua itselleni sen sadetakki setin..

,,Vadelma tosin olisi varmaan heti perään tämänkin setin avannut.




Ystävyysjäseniä!


Eikä oikeastaan siinäkään vielä kaikki!! Rovaniemeltä tarttui mukaan myös yksi forest friends blind bag, mistä mulle siunautui hyvin toivottu koala!!
Tangy esittelemässä söpöä uutta ystäväänsä.



Ja tässä vielä kaikki uudes SF hankinnat!


Aika siirtyä vaate hankintoihin terveisin Deirdre.



Mulle saapui vähän aikaa sitten jo tällane läjä cottonhoneylta tilaamia vaatteita.


Tässä kaikki mitä tilasin



Mukana tuli myös valtava määrä extroja!


Tämä hame täydellinen mun aikaisemmin Clairelta tilaaman villapaidan kanssa... mikä kiva, koska sen kanssa puettavaksi tämän ostinkin.


Jotenkin tää kala legit paras ikinä. Ihana pieni lahja.
Vähän tekee ehkä pahaa ilmmaiseksi saada ihan virkattuja riipuksia...


Nämä myös extrana saadut housut ISO, koska just tällaisia yritin metsästellä tilausta tehdessä, mutta sopivaa kuosia ei löytynyt kaupan puolelta.


Super söpö virkattu huivi.



Nää oli niin söpöt, että mun oli pakko tehdä uusi tilaus Cottonhoneyltä vaan, että saan jotain näihin sopivaa vaatetta...


Tämä paita myös iso onnistuminen!


Söpö kukkahame. Tämä myös tilattu Clairen neuleeseen sopimaan, 


En tainnut koskaan näitä Clairelta tilattuja vaatteita edes näyttää.
Claire ja Wavee niin ykkösiä tekee söpöjä vaatteita nukeille.



Oon niin iloinen, että Vadelmalla nyt useampi omaan tyyliinsä sopiva asu puettavaksi.
Pelkään ettei toi hattu varsinkaan oo lähtemässsä päästä hetkeen..

Ja loppuun vielä muutama kuva Vadelmasta eiliseltä.
Halusin kovin kuvan Vadelmasta ulkoa, mutta heti kun pääsin ulos taivas repes niskaan.
Nää kuvat otettiin niin super nopeaan, että on ihme, et niistä tuli yhtään mitään.

Kaikki hyvin samanlaisia, mutta koska blogissa ollaan nyt postaamassa niin laitan tietty kaikki tähän silti.






Paras vikana.












sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kesäkuulumisia.

 

Nyt pieni postaus siitä mitä nukkerintamalla on ehtinyt tapahtua tässä kesän aikana.
Suht isoja juttuja ehtinyt jo tapahtua mitä hyvä vähä rewindaa nyt, ennen kuin uusia isoja juttuja tulee tapahtumaan loppukesästä.


Ensimmäisenä muutama kuva Deirdresta eiliseltä, joihin olen hyvin tyytyväinen.
Musta tuntuu, että aina kun lähtee Deirdren ja kameran kanssa ulos niin onnistuminen on taattu. Deirdre on jotenkin vaan niin helppo nukke kuvata.






Tuli eilen myös napattua yksi kuva Selman Devonista.
 Yritin tässä vähän kopioida aikaisemmin kesällä ottamaani kuvaa, joka tullaan näkemään vähän myöhemmin tässä postauksessa.



Sitten vähän vanhempia kuvia Suigista.
Näihin kuviin mä en ole niin kovin tyytyväinen... mutta musta tuntuu, että se yksin siitä ettei Suigi oikeen tunnu sillai omalta enään. Vähän turhan harmaa nukke mun makuun.







Mulla oli yksi hyvin tuottelias kuvauspäivä alkukesästä.
Suuresti energiaa kuvaamiseen antoi se, kun päätin yhden mun vanhoista osumaa ottaneista nukeista kustomoida. Ja kustomoinnin jälkeen tästä nukesta tuli tosi kiva nukke kuvata.






Tässä nyt se kuva mitä kopion Devonia kuvatessa.



Myös Aries pääsi kiipeilemään puuhun.



Tytöt yhdessä.


Tässä puussa nukkejen kuvailu oli niin hauskaa, että piti hakea vielä Fran mukaan kuvattavaksi.



...ja Peanut


Ja vielä samana iltana kävin Kidz Yasminista nappaamassa muutaman kuvan.





Sitten heti seuraavana päivänä lähdin taas kuvaamaan tätä uuden naaman saanutta tyttöä.
Ja mulla tunne, että tykkään näsitä kuvista melkeen jopa enemmän, kuin edellisen päivän kuvista.



Tästä alemmasta kuvasta varsinkin pidän kovasti.









Nämä seuraavat kuvat on jo ihan tosi alkukesästä (käytännössä keväältä), mutta halusin ne tähän postaukseen sisällyttää, koska ovat kovin tunnelmallisia.









Varsinkin nämä kaksi alempaa kuvaa tosi kivat mielestäni.



Sitten vois alkaa käymään vähän läpi uusia isoja nukkeja joita kotiutunut tässä kesällä.

Ekaks mulla saapui kotiin Koalalle kustomiin lähetetty pää josta Koala taiteili Seer Dreamin.
Mutta siinä samalla mukaan tarttui myös uusi MDD tyttö, jonka Koala laittoi sopivasti juuri samaan aikaan myyntiin, kun mulla oli tämä toinen nukke hänellä maalattavana.



Nimeksi tytölle tuli Pucca ja nyt vihdoin Ponkanilla on oma pieni kaveri.

Koala oli kiltti ja heitti mulle nää siniset silmät Seerin mukaan kaupanpäällisenä.... ois voinu itellä hetki mennä keksii jtn tälle silmiks omista varastoista... Ja vaikka en ite oo varsinkaan kirkkaan sinisen fani yleensä nää ole niin nää jotenki onki nyt super kivat, enkä koe oikeastaan ees tarvetta etsiä uusia.
Mulle tuli näistä silmistä Ohmut mieleen, niin siitä inspiroituneena annoin tälle tytölle nimeksi Nausicaa.


Olin kerrankin kaukaa viisas ja tilasin vähän tällasen sekunda peruukin varuilta, jos jotain tapahtuu mun nausicaalle tilaamalle peruukille. Ja no sillehän tapahtuu, koska vaikka jo kuukausia sitten kyseisen peruukin tilasin en ole sitä vieläkään saanut... onneksi oli tämä toinen kotona odottamassa.





Mun Koalalta tilatut isot tytöt yhdessä.



On se hieno....

Sitten Löysin Vintedistä nukeille tälläsen söpön vuodesohvan. Tää oli ihan mainio löytö, kun just olin haaveillu isosta sohvasta nukeille, ja tää makso vain 10 euroa!




Rakensin pienen huoneen yhdelle tulevalle nukelle, mutta Ponkan ja Pucca valtasivat sen kylläkin itselleen heti.

 

 





Tytöt yhdessä




Vähän kämäinen ryhmis isoista tytöistä.

Bratzeihin liittyviä ostoksia mulle tullut niin paljon nyt, että en kaikkia ala käymään läpi, mutta tässä vähän omia lemppareita.


Bratzit sai itselleen hienon meikkipöydän.


Kidzejä tänne on saapunut jo hyvä tusina, mutta yhdeksi omista lemppareista voisin tämän Yasminin nimetä.


Ja sitten löysin Babyz Yasminille Cloen kaveriksi ja Cloelle vielä söpön fashion packin päälle!

Cloe ei jäänyt ainoaksi joka saanut itselleen hienon Fashion Packin, koska päätin vähän hemmotella bruneakin uusilla vaatteilla.
tästä paidasta oon haaveillu niin pitkään, että tartuin heti tilaisuuteen, kun mulle vinkattiin vintedistä koko fashion pack mistä se oli!


Nää kuvat eiliseltä, kun mun ja Selman piti päästä ottamaan kuvat pirun hyvin puetuista Devonista ja Brunesta Piitsi pubilla.


Tää fashion pack ei jäänyt ainoiksi My Scene löydöksi tältä kesältä. Tässä näkyy toinen Vintedistä löytynyt setti Franin mallaamana.


On aika extra asu, mutta sopii hyvin mun muutenkin suht extralle ja värikkäälle hyllylle.

Sitten onnistuin tässä kesällä myös vihdoin kotiuttamaan tämän Bratzien valkoisen mekon mistä oon haaveillu jo pienen ikuisuuden. Lala pääsi sitä ensimmäisenä testailemaan.




Ja kun pääsin hyllyn juuri ennen Lalaa mainitsemaan voisin tähän väliin sujauttaa pienen päivitysken siitä miltä figuurien hyllyllä näyttää. Mitään uusia figuureja ei ole tullut hankittua nyt kesällä. 
Eikä ole edes kiinnostuksen hiipumisesta vaan ihan siitä, että olen kovin tyytyväinen mun nykyiseen kokoelmaan enkä ole kokenut tarvetta etsiä uusia tyttöjä näille hyllyille.



Ehkä myöhemmin syksyllä hankin jonkun uuden ison figuurin Pecorinen lisäksi uuden työpaikan saamisen kunniaksi.


Ja nyt postauksen grand finaleen säästin mun viimeisen isonpienen uuden tulokkaan.
Instagramista ostin mun ensimmäisen Minifee tytön. En ollut ennen tätä edes tainnut minifeetä nähdä livenä, Mutta tämä oli nyt vaan niin nätti tyttö, että oli ihan pakko napata itselle!

Tästä nukesta mä itseasiassa ostin itse itselleni vain vartalon. Pää oli poikaystävältä synttärilahja minulle.


Tyttö tuli pelkkänä pään ja vartalon kanssa, mutta tämä avasi minulle mahdollisuuden vihdoin kokeilla itse peruukin ja silmien tekemistä nukeille. Materiaalit olin jo etukäteen tilannnut niin aloin heti nuken saavuttua väkertämään.


Ekaksi peruukeiksi ja silmiksi laskisin tämän onnistumiseksi. Olen hyvin tyytyväinen siitä millainen hänestä tuli.



Msd kokoisia vaatteita mulla on hyvin vähän itselläni, mutta muutama villapaita ehti tulla postissa samaan aikaan nuken kanssa ja niitä pääsin mallailemaan heti. Lisää vaatteita on postissa jo tulossa ja niitä varmaan ensi postauksessa päästään sitten ihmettelemään.



Nimeksi tämä nukke sai Vadelma ja tässä vielä vika söpöstely kuva synttärilahjaksi saatujen kukkien kanssa.

Vadelma sai myös sen verran pyörän pyörimään, että hänelle onkin jo kaveri tulossa. Toivottavasti tämä uusi tyttö saapuisi pian. Sormet jo syyhyää askartelemaan lisää silmiä ja peruukkeja, oli sen verran kivaa niitä näpertää!



































Tiny Star